Pimein hetki on juuri ennen aamunkoittoa.

Masennuslääkkeet ovat huijausta

Faktaa on, että masennus ei johdu kemiallisesta epätasapainosta aivoissa. Itseasiassa vasta mielialalääkkeet aiheuttavat sen kemiallisen epätasapainon aivoissa. Esim. jotkin masennuslääkkeet aiheuttavat maniaa.

Psykiatrialla ei ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa eikä yhtäkään tieteellistä testiä. Psykiatria on puhdasta puoskarointia, jossa ihmisiä tuhotaan kemiallisesti (ns. ”psyykenlääkkeet” eli hermostomyrkyt) ja kirurgisesti (silvotaan terveitä aivoja ns. ”psykokirurgialla”, joka on eri asia kuin neurokirurgia), ja tämä tehdään viranomaisten tahdosta vaikeiden henkilöiden ”vaientamiseksi”. Parantamisen kanssa psykiatrialla ei ole mitään tekemistä. Se on väkivaltaista puoskarointia, jota hallinto käyttää vallankäyttövälineenä.

Psykiatrian filosofisena perustana ovat vain kehitysoppi (alitajunta, aikaisempi elämä, evoluution tuottamat ”geenimuutokset” jne.) ja sekulaari humanismi (minän palvonta). Ensin sanoudutaan irti koko auttamisen perustasta ja edellytyksestä ja sitten muka ryhdytään auttamaan! Kyseessä on petosrakennelma, joka kietoo ihmisen yhä syvemmin ongelmiinsa ja tuhoaa hänet.

Psykiatria-psykologiauskonto ja kristinusko ovat kilpailevia uskontoja, joilla ei ole mitään yhteistä. Psykologia muistuttaa itämaisia uskontoja, ja se on pettänyt koko yhteiskunnan.

Vuonna 1992 asiantuntijapaneeli totesi USA:ssa psyykkisistä sairauksista: Tutkimus ei ole tähän mennessä osoittanut millekään näistä sairauksista spesifisiä biologisia syitä – – Psyykkisiä sairauksia luokitellaan oireiden perusteella, koska niille ei ole biologisia osoittimia eikä laboratoriotestejä.

Psykiatrian professori Jack M. Gorman sanoo kirjassaan The Essential Guide to Psychiatric Drugs, s. 316:
Emme todellakaan tiedä yhdenkään psyykkisen sairauden syytä.

Psykiatrian professori J.S. Maxmen sanoo: Yleisesti ei tiedetä, että psykiatrit ovat ainoita lääketieteen spesialisteja, jotka hoitavat sairauksia, joilla ei ole mitään täsmälleen tiedettyjä syitä tai hoitoja – – Diagnoosin tulisi osoittaa psyykkisen häiriön syy, mutta koska useimpien mielen häiriöiden etiologia on tuntematon, nykyiset diagnostiset systeemit eivät voi osoittaa niitä.

Psykiatri Peter Breggin sanoo kirjassaan Toxic Psychiatry: Ei ole mitään todisteita siitä, että millään yleisellä psykologisella tai psykiatrisella sairaudella olisi geneettinen tai biologinen komponentti.

Peter Breggin, MD: Do You Have a Biochemical Imbalance? 

Dr. Breggin debunks the myth of biochemical imbalance and examines what is known about ”mental illness.”

Insight-lehdessä 28.6.1999 hän sanoo: Ei ole todisteita siitä, että näitä psyykkisiä sairauksia, sellaisia kuin ADHD (keskittymis- ja ylivilkkaushäiriö), olisi olemassa,
ja kirjassa Reclaiming Our Children: Ei ole olemassa todisteita siitä, että jokin psykiatrinen tai psykologinen sairaus johtuisi biokemiallisesta epätasapainotilasta.

David Kaiser toteaa Psychiatric Times -lehdessä v. 1996: Moderni psykiatria ei ole osoittanut yhdellekään psyykkiselle sairaudelle geneettistä tai biologista syytä. Psykologian professori Elliot S. Valenstein sanoo: Päinvastoin kuin usein väitetään, mieleltään sairaiden potilaiden aivoissa ei ole havaittu mitään biokemiallisia, anatomisia tai toiminnallisia vikoja,
ja: Ei ole olemassa testiä, jolla voitaisiin todeta elävän ihmisen aivojen kemiallinen tila,
ja vielä: Kun psykiatrit leimaavat lapsen tai aikuisen, he leimaavat hänet oireiden perusteella. Heillä ei ole patologista diagnoosia; heillä ei ole laboratoriodiagnoosia; he eivät kykene esittämään mitään muutosta, joka tukisi näiden psyykkisten ”sairauksien” diagnoosia.
Psykiatri Loren Mosher sanoo: Psykiatrisille diagnooseille ei ole päteviä ulkoisia kriteereitä. Yhdellekään psykiatriselle sairaudelle ei ole veritestiä eikä spesifistä anatomista leesiota.

Neurologi Fred Baughman sanoo Insight-lehdessä 28.6.1999: Kaikki ne 5-6 miljoonaa lasta, jotka saavat lääkkeitä ylivilkkauteen, ovat normaaleja. Kansa on saatu uskomaan, että kaikki kipeät tunteet ovat jokin psyykkinen sairaus, ja Amerikan psykiatriyhdistyksen (APA) johto tietää varsin hyvin, että he esittävät ne sairautena, vaikka mikään tieteellinen tieto ei anna vahvistusta yhdellekään psyykkiselle sairaudelle,
ja toisaalla: Psykiatriassa ei ole mitään testiä tai aivokartoitusta, joka osoittaisi, että ”psyykkinen häiriö” olisi fyysinen sairaus – – ”Depressiossa”, ”bipolaarisessa häiriössä” tai muussa ”psyykkisessä sairaudessa” ei ole havaittavissa mitään fyysistä tai kemiallista poikkeavuutta elinaikana tai ruumiinavauksessa.

Neurologian professori Maurice Victor: Ja miksi näiden lääkkeiden vaikutus viivästyy viikkoja, kun biokemialliset reaktiot ovat liki välittömiä? – – Depressiolle ei ole luotettavaa biologista testiä.

Professori Szasz:
http://www.youtube.com/watch?v=zQegsqYhuZE

Ei ole olemassa veritestiä tai muuta biologista testiä, jolla voitaisiin todeta psyykkisen sairauden olemassaolo tai puuttuminen.
USA:n kansallisen mielenterveysinstituutin johtaja Rex Cowdry: Emme tiedä psyykkisten häiriöiden syitä. Meillä ei ole menetelmiä, joilla ”parantaisimme” näitä sairauksia – – Yhdenkään geenin ei ole havaittu olevan minkään psyykkisen häiriön takana – – Ei ole mitään vaurioita, laboratoriotestiä tai aivojen poikkeavuutta, joka osoittaisi psyykkisen sairauden.

Tämä Szaszin video täydentää yllä sanottua. Psykiatria ei ole millään tavalla lääketiedettä eikä mitään tiedettä. Se on puhdasta puoskarointia, mielivaltaa. Diagnooseja keksitään äänestämällä psykiatrien kokouksissa, ja tällainen ei ole tiedettä. Psykiatriassa ei ole ainuttakaan tieteellistä testiä.

Väitetty aivojen kemiallinen epätasapaino aivoissa on Szaszin mukaan pelkkä valhe, satu, jonka takana on lääketeollisuus (ja sen kumppanina valtiot). Jos jonkin häiriön takana joskus paljastuisikin olevan elimellinen syy, silloin kyseinen häiriö sisällytettäisiin neurologiaan tai sisätautioppiin eikä se enää lainkaan kuuluisi psykiatriaan.Hihasta keksityt diagnoosit sijoitetaan käsikirjaan, jota sitten kaikki maailman psykiatrit pitävät ohjenuoranaan. Lääketeollisuuden etu (lääkkeiden myynnin edistäminen) vaatii jatkuvasti uusien psykiatristen diagnoosien keksimistä, ja tämä on synnyttänyt mainitun ”psykiatrian epidemian”. Sielujen lääkäreinä (psykiatreina) esiintyvät puoskarit eivät tiedä edustamastaan alueesta yhtään mitään, sanoo Szasz. Voiko puhtaampaa puoskarointia olla? Puoskarointi kuitenkin paisuu päivä päivältä, ja silloin paisuu itse asiassa yllä mainittu psykorikollisuus, joka myrkyttää, tuhoaa ja tappaa. Kyseessä on itse asiassa rikosasia. Psykiatria on myös irrotettava lääketieteestä, jonne se ei kuulu.

Tosiasia on, että kuka tahansa voi joutua psykiatrian uhriksi, varsinkin jos hiemankin käyttäytyy poikkeavasti (joskus riittää toisten kantelu). Psykiatria iskee diagnoosi-aseellaan, ja sen jälkeen olet lainsuojaton, vailla oikeuksia, eikä sinua enää pidetä vastuullisena käytöksestäsi vaan tarvitset hoitoa ja lääketeollisuuden kemiallisia yhdisteitä. Ennen olit ”erikoinen”, ”hassu” tai ”paha”, nyt olet ”sairas”. Sinulta viedään kansalaisoikeudet, sinut luokitellaan ”potilaaksi” ja olet muuttunut lääketeollisuuden ja sen puoskareiden väkivaltakaluksi. Menetät ihmisarvosi pysyvästi, sinut mustamaalataan ja häpäistään. Näin, psykiatristen mielivaltaisten diagnoosien avulla, joilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa, mahdollistetaan sinun asettamisesi sosiaaliseen kontrolliin. Saatat joutua vaikka eliniäksesi ”mielisairaalaksi” kutsuttuun vankilaan, vaikket ole tehnyt mitään rikollista.

Mitä tulee ”hulluihin”, heidän kohtalonaan on ollut joutua syviin ristiriitatilanteisiin, usein reaktiona jonkinlaiseen painostukseen. Psyykkiset häiriintymiset johtuvat siis elämän ongelmista, eivät elimellisistä syistä. Kuka tahansa voi ryhtyä käyttäytymään ”psykoottisesti”, jos ristiriita on kyllin voimakas (esim. sotatilanteet). Oireet kuvastavat hyvin tuskallista selviytymisstrategioiden etsimistä ylivoimaisten vastavoimien (usein painostus tai halveksunta ympäristön taholta) keskellä. ”Hullut” kuvastavat siis koko yhteiskuntaa, sen tilaa – meitä muita.

Lääkäri Ron Leifer kirjoittaa kirjassaan: Ei ole olemassa biologista epätasapainoa. Kun ihmiset tulevat luokseni ja sanovat: ”Minulla on kemiallinen epätasapaino”, niin sanon: ”Näyttäkää minulle laboratoriokokeenne tulos.” Ei ole mitään laboratoriokoetta. Mikä siis on kemiallinen epätasapaino?
Psykiatri Joseph Glenmullen sanoo v. 2000: Lääketieteellä on tiukat kriteerit sille, että jotain tilaa kutsutaan sairaudeksi. – – Meillä ei ole vielä yhdellekään psykiatriselle diagnoosille todistetta syystä tai fysiologiasta,
ja: Yhtäkään väitettä (että psykiatristen tilojen takana olisi biokemiallinen epätasapaino) ei ole osoitettu oikeaksi. Päinvastoin, aina kun sellaisen epätasapainon ajateltiin löytyneen, se osoitettiin myöhemmin vääräksi,
ja: Depression takana ei ole havaittu serotoniinin puutetta – – Kuitenkin potilaiden annetaan usein ymmärtää, että depressiossa nimenomaan olisi kyse serotoniinin puutteesta.

Edward Drummond sanoo kirjassaan The Complete Guide to Psychiatric Drugs: Yhdellekään psykiatriselle sairaudelle ei ole osoitettu biologista syytä – – Ei siis tule hyväksyä sellaista myyttiä, että voisimme tehdä ”tarkan diagnoosin”.

Vuonna 2001 psykologi Bruce Levine kirjoittaa kirjassaan: Muistakaa, että ADD:lle (Attention deficit disorder), ODD:lle (Oppositional defiant disorder), depressiolle, skitsofrenialle, ahdistustilalle, pakonomaiselle alkoholin ja lääkkeiden käytölle, liikasyömiselle, uhkapelaamiselle tai millekään muullekaan niin sanotulle psyykkiselle sairaudelle tai häiriölle ei ole osoitettu biokemiallista, neurologista tai geneettistä syytä.

Edellä jo siteerattu psykiatri Breggin: Kun mielenterveysammattilaiset viittaavat paikkansa pitämättömiin depression geneettisiin ja biokemiallisiin syihin ja suosittelevat lääkkeitä eivätkä parempien elämäntapojen oppimista, he edistävät psykologista avuttomuutta ja estävät sellaista persoonallista ja sosiaalista kasvua, joka on tarpeen ”onnettomuuden” eli ”depression” todelliseksi välttämiseksi ja tarkoituksellisen ja onnellisen elämän viettämiseksi.

On väitetty, että se, että psyykenlääkkeet ”parantavat” (pysäyttävät) psyykkiseksi sairaudeksi kutsutun ajattelun, tunne-elämän tai käytöksen, osoittaa, että psyykkisellä sairaudella on biologisia syitä. Tämä on mieletön argumentti.Psyykenlääkkeet ovat kaikki hermostolle myrkyllisiä aiheuttaen suuremmassa tai pienemmässä määrin yleisen hermostollisen lamaantumisen. Niinpä ne TODELLA lopettavat ei-halutun käytöksen ja saattavat henkisesti lamata ihmisen siinä määrin, ettei hän enää kykene suuttumaan tai olemaan onneton tai ”masentunut”. Mutta on mieletöntä kutsua tätä ”parantamiseksi” tai ”parantumiseksi”.

Sitten ei-biologisen syyn puuttumisesta. Jotkut väittävät, että psyykkinen sairaus voi olla olemassa ja se voidaan määritellä ”sairaudeksi”, vaikka sen takana ei olisikaan biologista poikkeavuutta. Ihmisiä pidetään psyykkisesti sairaina vain kun heidän ajattelunsa, tunteensa tai käyttäytymisensä on vastoin sitä, mitä pidetään hyväksyttävänä, ts. kun muut paheksuvat jotain heissä. On kuitenkin absurdia kutsua jotakin sairaudeksi vain siitä syystä, että emme pidä siitä tai paheksumme sitä. Mielettömyys näkyy mm. siitä, että arvot ovat erilaisia eri kulttuureissa ja että arvot muuttuvat eri aikoina.

Psykologi Nathaniel Branden kirjoittaa kirjassaan: Yksi psykologiatieteen päätehtävistä on antaa määritelmiä psyykkiselle terveydelle ja psyykkiselle sairaudelle – – Mutta psykologien ja psykiatrien keskuudessa ei ole yksimielisyyttä psyykkisen terveyden tai psyykkisen sairauden luonteesta – ei ole yleisesti hyväksyttyjä määritelmiä, ei perusmittapuuta, jolla mitata jotain psykologista tilaa. Monet kirjoittajat sanovat, että mitään objektiivisia mittapuita ei voida esittää, että on mahdotonta esittää yleisesti hyväksyttävää psyykkisen terveyden perusmääritelmää. He väittävät, että koska käytöstä, jota pidetään terveenä tai normaalina yhdessä kulttuurissa, voidaan toisessa kulttuurissa pitää neuroottisena tai poikkeavana, kaikki arviointiperusteet perustuvat kulttuuriseen suhtautumiseen.

Eräs esimerkki on homoseksuaalisuus. Amerikan psykiatriyhdistys luokitteli sen sairaudeksi DSM-manuaalissaan vuonna 1968, mutta ei enää vuoden 1973 jälkeen. Se poistettiin sairauksien listalta äänestämällä. Näin ei voisi tehdä elimellisten sairauksien kohdalla. Psyykkinen ”sairaus” on täysin arvoista, hyvästä ja pahasta, sopivasta ja sopimattomasta, riippuva asia.

Toinen esimerkki on itsemurha. Joissakin kulttuureissa se hyväksytään (hindulaisuus, buddhalaisuus), toisissa itsemurhan tehnyttä tai sitä yrittänyttä pidetään mielisairaana. Edelleen esim. sotatilanteissa epäitsekäs itsemurha (kamikatse-lentäjät Japanissa) on kunniakasta. Yleisesti kuitenkin epäitsekkäistä syistä tehtyä itsemurhaa kunnioitetaan, itsekkäistä syistä tehtyä halveksitaan. Tällöin todellinen asia onkin itsekkyys, ei itsemurha.

Voidaan siis todeta, että ”psyykkinen sairaus” on yksinkertaisesti vain poikkeama siitä, mitä ihmiset jossakin kulttuurissa haluavat tai odottavat. ”Psyykkinen sairaus” on jotakin ihmisen mentaliteetissa olevaa, josta asiaa arvioiva ihminen ei ensinkään pidä. Kyse on jopa muodista. Ja muoti muuttuu.

Tässä on väärää se, että jollakulla katsotaan olevan psyykkinen ”sairaus” tai ”häiriö” vain siksi, että hänen pukeutumisensa, käyttäytymisensä, ajattelunsa tai mielipiteensä ei vastaa diagnostikon tai muiden ihmisten käsitystä siitä, millaisia niiden tulisi olla. Ei ole mieltä siinä, että poikkeavaa tai vastenmielisenä pidettyä käyttäytymistä kutsutaan ”sairaudeksi” tai oletetaan, että sen täytyy johtua sairaudesta vain siksi, että vallitsevien normien mukaan se ei ole hyväksyttävää. Meidät saa tekemään niin se, että emme tunnista epämiellyttävänä pitämämme ajattelun, tunteiden tai käyttäytymisen todellisia syitä. Kun emme ymmärrä todellisia syitä, luomme myyttejä selittääksemme asian. Nykyisin useimmat uskovat psyykkisen sairauden myyttiin. Tämä on mukavampaa kuin tietämättömyyden tunnustaminen.

Luodessamme psyykkisen sairauden myytin ”pääsemme eroon” todellisista ongelmista, jotka meidän täytyisi kohdata. Psyykkiseksi sairaudeksi kutsumamme sopeutumattomuus, huono käytös ja tunnereaktiot eivät johdu ”kemiallisesta epätasapainotilasta” tai muusta biologisesta viasta vaan vaikeuksista, joita ihmisillä on erilaisten tarpeittensa tyydyttämisessä ja joihin myös joidenkin ihmisten kohdalla opitut käyttäytymistavat ovat johtaneet. Ne voidaan ratkaista osoittamalla ihmisille, kuinka he saavat tarpeellisiksi kokemansa asiat toteutettua ja kuinka olisi asianmukaista käyttäytyä. Pakkokeinoja on käytettävä silloin, kun on saatava ihmiset kunnioittamaan toistensa oikeuksia. Nämä ovat kasvatuksen ja laillisten pakkokeinojen tehtäviä, eivät lääketieteen tai hoidon.

Psykiatria ja psykologia ovat luihua pään panemista pensaaseen. Niillä tuhotaan julkeasti lukuisten ihmisten elämä. Psykiatria on pseudotieteenä poistettava lääketieteestä. 

Lähteitä ohessa:

Interview with Peter Gøtzsche on the topic of his recently-released book "Deadly Medicines and Organized Crime: How Big Pharma has Corrupted Healthcare" as featured on MadInAmerica.com

Gøtzsche is Co-Founder of The Cochrane Collaboration, and Director of the Nordic Cochrane Center in Copenhagen, Denmark.

Truth About Antidepressants & Chemical Imbalance, Psychology
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=KIjOZq_AUeE
Oheisella videolla referoituja asiantuntijalausuntoja löytyy täältä:
https://sites.google.com/site/psychtruth/refrences
https://sites.google.com/site/psychtruth/nochemicalimblance.pdf
https://sites.google.com/site/psychtruth/NoChemicalTestformentaldisorders.pdf

Does a Chemical Imbalance Cause Mental Disorders? Psychiatrist Tells the Truth
http://www.youtube.com/watch?list=PLvP8YsX0ebXalP7PcziW54cGAAqt4tgho&feature=player_detailpage&v=Cq1IwrSNhUo

Is Depression a Chemical Imbalance of The Brain or Normal?
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=R0mjfPUxih4

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Tapio Virtanen

Masennuslääkkeillä aiheutetaan potilaille lisäsairauksia, kuten Diabetesta, astmaa ja kilpirauhasen vajaatoimintaa. Psykiatrian lääkärit määräävät tulehduskipulääkkeitä, neuroleptisiä lääkkeitä ja epilepsia lääkkeitä. Pidetään huolta ettei potilas tunne kipuja ja muita sairauksia. Mikä on psykiatrien vastuu!!!!

Aslak Koivuila

Kirkonkijojen pituinen vuodatus.

Mitä sanot lääkkeistä avun saanneille ? Plaseboko?

Mitä ehdotat tilalle ?
Horisemista ihmiselle, joka koettaa pysyä hereillä!?

Parhaita on nää julkkisten ulostulot paniikkihäiriöistään; terapiaan oli nöyrryttävä, tottakai se auttoi, AI NIIN ! ja sitten olihan niistä masennuslääkkeistä ja betasalpaajistakin vähä tukea.

Petteri Sahinjoki

Ihmisen ”Oma” tahto ja oma ”ego” pitäisi ottaa rehelliseen ja moraaliseen käsittelyyn. Siellä se ongelma useinmiten on. Olisi opittava näkemään mahdollinen vika omassa itsessä ja olisi päästävä oman nahan ulkopuolelle. Nykypäivänä se on tosin vähän hankalaa koska tämän asian perustukset, eli kristinusko on kohta kokonaan hylätty. Tilalle on tuotu nämä psykiatriat ja new-aget, jossa ihmisen ei itse enää tarvitse ottaa vastuuta omista tekemisistään, saati että ne ottaisi kantaa omantunnon kysymyksiin.

Nimittäin usein ”masennuksen” syy on hengellinen/sielullinen. On tullut omantunnon tuskia eli moraalisia ristiriitoja tai muita elämän ongelmia, joita halutaan sulkea pois mielestä viinalla, psyykelääkkeillä tai muulla turruttavalla esim. television katselulla. Mutta näistä ei ole pakotietä.

Vaikka psykologia toisin väittää ihminen on yleensä vastuussa siitä, mitä hän tekee.

Psyykkiset häiriintymiset johtuvat siis elämän ongelmista, eivät elimellisistä syistä. Kuka tahansa voi ryhtyä käyttäytymään ”psykoottisesti”, jos ristiriita on kyllin voimakas (esim. sotatilanteet). Oireet kuvastavat hyvin tuskallista selviytymisstrategioiden etsimistä ylivoimaisten vastavoimien (usein painostus tai halveksunta ympäristön taholta) keskellä. ”Hullut” kuvastavat siis koko yhteiskuntaa, sen tilaa – meitä muita.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Kirjoitus on hyvin selittävä, mutta pistän tähän toistona jatkeeksi neljän vuoden takaisen jutun Image lehdessä. Olin poiminut siitä muutamia kohtia:

Image 10/2010 s. 64-74, Pekka Hiltusen kirjoitusta harsien lainaten:
"Psykologian professori Irving Kirsch työryhmineen päätyi vuonna 2008 siihen tuloksen, että masennuslääkkeet ovat pelkkä kupla. Niillä ei ole sellaista vaikutusta kuin yleensä luullaan. Työryhmällä oli käytettävissään lääketehtaiden tutkimukset ja he testasivat 5133 potilaalla masennuslääkkeiden ja lumelääkkeiden (plasebojen) vaikutuksia. Masennuksen vakavuutta arvioidaan pistein siten, että pisteitä saa hyvinvoiva 0 - 7, lievästi masentunut 8 - 16, keskivaikeasti 17 - 24 ja siitä 25 - 51 vakavasti masentuneet. Lääkkeet alensivat masennusta keskimääri 9,6 pistettä ja lumelääkkeet 7,8 pistettä. Ero on 1,8 pistettä. Potilas voi saada arvioinnissa 6 masennuspistettä siitä, että kertoo nukkuvansa huonosti tai 2 masennuspistettä jos vaikuttaa hermostuneelta.

Kun uutiset plaseboista julkaistiin Britanniassa, moni lääkäri siellä lakkasi suosimasta lääkehoitoa.
Toinen amerikkalainen tutkimusryhmä totesi saman: lääkkeillä ei näy lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa olevan plaseboita suurempia vaikutuksia. Suomessa asiasta oli vain pikku-uutinen. Vallitsee hyytävä hiljaisuus.
Lääkärit uskovat lääkkeiden toimivan masennukseen, mutta toimiiko niissä vain lumevaikutus?
Suurta osaa lääkkeille kielteisistä tutkimuksista ei koskaan julkisteta. Lääkeyhtiöt salaavat ne.
Pitäisikö masennuksen hoito-ohjeita muuttaa vähemmän lääkkeitä suosiviksi?
Plasebojen voiman valjastaminen hoitokäyttöön on tutkimaton sarka. "

Petteri Sahinjoki

Mielenkiintoinen tutkimus.

Lukekaapa kirjasta "Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus" (Peter C Götzsche), kirjan sivulta 251 eteenpäin. Siellä noita lääkkeiden tehon vesittäviä tutkimuksia tulee esiin paljon. Asia todetaan jopa joidenkin lääketehtaiden omissa tutkimuksissa. Tosin julkisuuteen niitä eivät haluaisi päästää.

Esim. SSRI -lääkkeiden ei pitänyt valmistaja Eli Lillyn mukaan aiheuttaa riippuvuutta ollenkaan, mutta nythän on faktaa että he olivat väärässä. Kyllä ne aiheuttavat riippuvuutta sittenkin. Tämäkin asia löytyy tuosta kirjasta.

Ville Karppinen

Petteri lienee pitkälti oikeassa lääkkeiden tehosta kliinisen masennuksen suhteen. Osittain eri mieltä joudun olemaan kuitenkin tuosta osiosta, missä puhutaan "parantumisesta", koska blogistin mielestä tuo aivojen lamaaminen ei ole parantumista - jossa hän on toki oikeassa. Osin vääräksi asian tekee kuitenkin se, ettei tuo ääripäiden poistaminen tunteista ja ajattelusta ole tarkoitus olla yksistään parannus mihinkään, vaan johdatus siihen paranemiseen, aka. "päästä pahimman vaiheen yli", jonka jälkeen toipuminen voi alkaa. Tämä on tietenkin tehokkaimmillaan enimmäkseen sellaisille, jotka taistelevat jonkin surun ja tragedian kanssa ja jumittuvat siihen - tätä ei toki masennukseksi kutsuta, mutta varmasti käsittää todella suuren osan masennusdiagnooseista.

Toisaalta kuitenkin vaikeiksikin käsitettyihin masennuksiin on vaikutettu lääkkeillä positiivisesti ja vaikka onkin syytä epäillä, että itsesuggestiolla on merkittävä osa tässä asiassa, ei ole ehkä järkevää tuomita lääkkeitä täysin, mutta on erittäin oikeutettua miettiä, onko pitkällä tähtäimellä kannattavaa pitää näin kattavaa määrää väestöstä lääkittävänä, kun tutkimustieto on varsin hataralla pohjalla.

Persoonallisuushäiriöt käsitteenä ovat masennuksesta poiketen varsin helpostikin kyseenalaistettavissa ja niitä voisi kutsua vain "yksilön voimakkaiksi luonteenpiirteiksi", jos ei halua asiaa dramatisoida kutsumalla sitä häiriöksi.

Ja jotenkin voisi kuvitella, ettei psyykkiselle sairaudelle pitäisi edes hakea biologista syytä, vaikka blogisti siltä kannalta aihetta käsitteleekin. Eikö se voisi mennä juuri toisinpäin? Eli psyykkinen sairaus aiheuttaisi tuota kemiallista epätasapainoa aivoissa? Näin ainakin normaali logiikka yrittäisi kovasti sanella. Viimeinen mietintö menee hieman mutulla, mutta sellainen muistikuva on kuitenkin olemassa, että masennus vaikuttaisi alentavasti aivojen aktiivisuuteen. Voisi kuvitella, että se voidaan tulkita "fyysiseksi poikkeavuudeksi", jos aivotoiminta on merkittävästi erilaista, kuin terveeksi luokitellulla yksilöllä?

Petteri Sahinjoki

Persoonallisuushäiriöt keksitään äänestämällä psykiatrien kokouksissa (kts. oheinen video). Sitten ne kirjataan DSM manuaaliin ja sieltä ne tulevat meille eurooppaan ICD-10 koodistoon.

Kannattaa katsoa vaikka kelailemalla
The DSM: Psychiatry's Deadliest Scam
http://youtu.be/PcuhhJ1BaMk

Tästä on myös Antti Heikkilä kirjoitellut hiljattain :

http://www.anttiheikkila.com/blogi/masennuslaakkeet/

"Kaiken rappion perussyy on Yhdysvaltojen psykiatriyhdistyksen (APA) julkaisema käsikirja nimeltään Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders DSM, jossa on meneillään IV painos. Siinä luetellaan 374 mielenterveyden häiriötä. Edellisessä III painoksessa oli vain 297, joten kirjasta alkaa löytyä vähän jokaiselle jotakin. Periaatteessa DSM-käsikirjan mukaan jokainen kärsii mielenterveyden häiriöstä, sillä selailemalla löytää vaikka mitä, mikä on ollut tuttua elämän eri vaiheissa. Ennen tuo kaikki oli sitä normaalia elämää vasta- ja myötämäkineen, nyt siitä kaikesta on tehty sairautta. Todellinen vallankaappaus tässä elämän kentässä mikä koskee hoitoa ja perustuu lähes täysin lääkkeisiin. Mikä on hämmästyttävää, on että suurimmalle osalle tuosta hölynpölystä ei löydy edes minkäänlaista empiiristä näyttöä.

Yhdysvalloissa masennuksen kriteerit ovat niin löysät, että kymmenesosa väestöstä kärsii masennuksesta. Suomi on pärjännyt hyvin tässä hulluudessa. Tällä hetkellä masennuslääkkeitä syö noin puoli miljoonaa suomalaista, mikä vastaa Yhdysvaltain tilannetta. Suomi kulkee uskollisesti suurten lääketehtaiden koirapannassa. Ehkä parhaiten tätä todella huolestuttavaa prosessia kuvaa suhtautuminen suruun. Luonnollinen suru on näiden psykiatristen älypäiden mukaan masennushäiriö. DSM III:n aikaraja oli yksi vuosi, DSM IV:n aikaraja kaventui kahteen kuukauteen, ja uusin DSM V määrittelee surun sairaudeksi, jos se kestää yli kaksi viikkoa."

Käyttäjän kaarle kuva
Kalle Kataja

Vielä masennuslääkkeitä järkyttävämpi tragedia on se, että ihmisille annetaan suoraan sähkösokkeja aivoihin, Suomessakin.

Kas kun ei vielä harrasteta lobotomiaa.

Aivan käsittämätöntä puoskarointia.

On päivänselvää että monet ihmiset masentuvat sekä sairaaksi muuntuneen yhteiskunnan paineista, arvoista, suunnasta tai sen puutteesta, epämiellyttävistä ja pakon edessä suoritettavista töistä uhrauksena rahan/valtiokoneiston alttarille, mutta myös varmasti yleisestä ihmisten tunnekylmyydestä, empatian puutteesta ja omaan napaan tuijottamisesta.

Toimituksen poiminnat